6. Lopuksi: pelon prosessuaalisuus ja teknologinen katselutapa

6.1. Hakkeritapaus eri aikatasoilla

Edellä esiteltyä hakkeritapausta voidaan analysoida pelkojen kehittymisen ja muuttumisen (pelkoprosessien) kautta. Tapauksen kestäessä erilaiset pelot olivat määräävässä asemassa. Uhkakuvien luonteeseen vaikutti myös kunkin "pelkääjän" asema, yksilöllinen ja yhteisöllinen teknologinen katselutapa.

Ennen hakkeritapausta ei Suomessa ollut selkeää kuvaa hakkereista tai tietokonemurtojen mahdollisista seurauksista. Pelkojen ja uhkakuvien kohteet olivat epämääräisiä eikä uhkien torjumiseen tarvinnut kiinnittää juurikaan huomiota. Hakkeripidätys syksyllä 1986 oli shokki, jonka tuloksena hakkerismi nousi tietoteknisenpelon keskiöön. Tässä vaiheessa kohtalokkaan virheen uhkakuva sekä imaginäärinen ja eksistentiaalinen konepelko korostuivat. Nämä pelon lajit ilmenivät eri yhteyksissä ja diskursseissa toisistaan poikkeavin tavoin: tietotekniikan ammattilaiset perustivat työryhmiä parantamaan tietoturvallisuutta, harrastajat reagoivat uuteen hakkeritulkintaan ja median toimintaan, lainsäädännön kehittäminen vauhdittui, tiedotusvälineet heräsivät kertomaan hakkereista, aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta alettiin kirjoittaa ja niin edelleen. Toisin sanoen näkökulmia ja seurauksia alettiin pohtia ja valita. Hakkeriongelma ja pelko yritettiin voittaa eri tavoin.⁽²⁹¹⁾

Oikeudenkäynnin kestäessä ja shokin hälvetessä suhtautuminen pelkoon kypsyi. Pohdinnan kohteeksi tuli hakkerismin laajempi merkitys, jolloin imaginäärisen, reaalisen ja symbolisen konepelon merkitys tulivat määrääviksi. "Historiallinen painolasti", olemassaolevat teknologiset katselutavat ja konteksti alkoivat vaikuttaa yhä enemmän pelkodiskursseihin. Tämä tarkoittaa ratkaisujen ja selitysmallien syy-yhteyksien yhä tietoisampaa hakemista. Aikaisemmin teknologiset katselutavat olivat vaikuttaneet alitajuisemmin. Hakkerismin erilaiset tulkinnat alkoivat uudelleen nousta esiin. Hakkeri-ilmiön "oheistuotteistaminen" ja kesyttäminen tapahtui uusien lakien, turvaohjeiden, kirjojen ja muun materiaalin syntyessä. Oheistuotteistus sai aikaan myös uudenlaista keskustelua, joka oli osa kesyttämis- ja pelonvoittamisprosessia.

Oikeudenkäynnin päättyessä kiinnostus hakkerismiin laimeni pikkuhiljaa. Hakkerit liukuivat hiljalleen pois pelon keskiöstä, mutta he ehtivät vaikuttaa teknologisiin katselutapoihin: perusta tiedostetulle tai tiedostamattomalle hakkerikäsitykselle oli syntynyt. Hakkerikuva perustuu käsitykseen tietokoneesta, tiedon luonteesta ja merkityksestä sekä teknologiasuhteesta.

Kysymys siitä, mitä ovat hakkerikäsitys, tietokonekäsitys ja teknologiasuhde, on ongelmallinen. On vaikea tulkita, miten nämä käsitykset muotoutuvat ja muuttuvat.Tulkinnassa on otettava kantaa, millainen ihmiskäsityksemme ja maailmakuvamme on (ollut). Eräänlaisena mentaalisena pohjavirtauksena, hitaimmin muuttuvana ilmiönä, voidaan pitää ihmisen ja ympäristön suhdetta. Tämä suhde ei ole muuttumaton, mutta sen esiintyminen on tosiasia. Pitkän keston ilmiöön kuuluu myös ympäristön hahmottamiseen käytettyjen työkalujen olemassaolo. Nämä työkalutkin ovat eri konteksteissa toisistaan poikkeavia. Pelko on olennainen osa hahmottamisprosessia ja työkaluja käytetään myös pelkojen voittamiseen. Samalla kuitenkin on olemassa epäilys työkalujen käyttökelpoisuudesta: auttavatko työvälineet selkiyttämään maailmankuvaa vai lisäävätkö ne loppujen lopuksi epäjärjestystä.

Tietokone, kuten laskemisen ja informaation käsittelyn apuvälineet yleensä, on yksi esimerkki ambivalentteja tunteita herättävistä työkalusta. Tällaista merkitykseltään ristiriitaista työkalua voidaan kutsua koneeksi. Kone on jotain pahaa, sillä se on persoonaton ja kontrolloimattomissa. Kone ei ole osa ihmistä vaan jotain vierasta. Koneen takana on vieras ja abstrakti hallitsija, jonka toimintaa ei ymmärretä: koneesta tulee tabu. Kone onkin ehkä osa sellaista luontoa, jota ei voi tulkita eikä kesyttää.

Teknologiapelkoihin vaikuttaa se, että ihmiset määrittelevät koneen ja työkalun eri tavoin ajallisesta ja paikallisesta kontekstista. Määrittelyt ovat osa teknologista katselutapaa. Esimerkiksi hakkeri voi määritellä valtion koneeksi ja tietokoneen työkaluksi. "Ei-hakkerille" innokas tietokoneharrastaja puolestaan saattaa olla kone, sillä hakkerin tietokonesuhde voidaan nähdä liian intiiminä: hakkerista on tullut epäinhimillinen, tunteeton, pelottava ja rikollinen.

Jos tutkielmaa tarkastellaan funktionalistisesta näkökulmasta, huomataan pelon pitkäkestoinen ja prosessuaalinen luonne. Pelko muuttaa muotoaan, etsii uusia reittejä: pelko on pysyvää, mutta sen keskiö muuttuu. Eri aikoina pelon keskiössä on eri ilmiöitä, jotka katalysoivat keskustelua sekä teknologisten katselutapojen hidasta muutosta. Pelon keskiö ei synny tyhjästä. Kulloinenkin keskiö on vain viimeinen sysäys, joka aiheuttaa ilmassa olevien muutosprosessien ja pitempikestoisten mentaalisten rakenteiden yhteentörmäyksen luoden jotain uutta ­ vanhaan perustuen.

Mitä ovat nämä katalysaatiopisteet, jotka voidaan tulkita mentaalisiksi lyhyen aikavälin murroksiksi tai muutoksiksi teknologisissa katselutavassa? On ainakin helppoa, ehkä liiankin yksinkertaista, todeta, että sodat ja konfliktit ovat tällaisia katalysaattoreita ­ ainakin perinteisen tapahtumahistoriallisen selitysmallin mukaan. Toinen maailmansota merkitsi tietokoneen lopullista läpimurtoa. Maailmansota synnytti tietokoneen, mutta samalla se synnytti sotateknologiaan liittyvät tietokonepelot. Vietnamin sota merkitsi puolestaan kontrolliteknologian ja sen vastustamisen nousua tietoteknisen pelon keskipisteeseen ja Persianlahden sotaan on yhdistetty kauhukuvia ihmisen robotisoitumisesta ja todellisuuden hämärtymisestä virtuaalisilla taistelutantereilla.

Viime vuosikymmenen hakkerikeskustelu Suomessa ja ulkomailla oli myös omanlaisensa pelon tiivistymä. Tällöin pelon polttopisteeseen joutui ehkä ensimmäistä kertaa tietokonetta käyttävä yksilö. Ennen pelon primäärikohde oli ollut joko kone tai joku sitä hyödyntävä laajempi organisaatio. Yksilöllisyyden korostus johtui osittain siitä, että tietotekniikasta oli tullut tai tulossa arkipäiväisempää kotien, koulujen ja työpaikkojen tietokoneistuessa. Yksilöllisyyttä painotettiin myös siksi, että ajanjakson "ilmapiiri" oli individualistisuutta myötäilevä.

Uudet pelon keskiöt eivät synny tyhjästä. Niiden määrittelyn pohjana ovat kaikki aiemmin esiintyneet pelot, jotka ovat painuneet mentaliteettien tasolle osaksi teknologisia katselutapoja. On selvää, että pelkojen taustalla ei ole pelkästään vanhempi pelko vaan yleisemmin koko mentaalinen teknologiaan liitettävä ja liittymätön rakenneympäristö. Näin koko tiedostettu ja tiedostamaton historia ovat pelon kulloisenkin kohteen määrittelyjen taustalla.

Tutkimuksesta käy ilmi, että tietokonesuhde, jossa pelot muodostavat yhden osa-alueen, tulee esille usein erilaisina tilakäsityksinä. Näihin tietoteknisiin tilakäsityksiin kuuluu muun muassa arkkitehtoninen ja fyysinen tila (miten tietokoneet on sijoitettu ja millaisia ne ovat), sosiaalinen tila (mikä on koneen ja ihmisen toiminnallinen suhde) sekä utopistinen ajan tila (mitä odotuksia tietokoneille asetetaan ja mitä niiden avulla halutaan saavuttaa). Näitä tietoteknisiä tiloja tutkimalla olisi mahdollista viedä teknologisen katselutavan käsittelytapaa eteenpäin. Toisena jatkotutkimusmahdollisuutena olisi viedä tätä pelkotutkimusta pidemmälle ja laajentaa lähdepohjaa sekä keskittyä yksinomaan hakkeritapaukseen. Tutkittavaa aineistoa voisi löytää lisää esimerkiksi laeista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Lisäksi olisi mahdollista yrittää selvittää, onko enää olemassa tapauksen tiimoilta syntynyttä bbs-keskustelua. Tämän sähköisessä muodossa olevan aineiston säilyvyys on kuitenkin epävarmempaa myös sen epävirallisen luonteen takia. Lähdepohjaa voisi laajentaa myös käyttämällä enemmän haastattelumateriaalia.

6.2. Tietokonepelon tulevaisuus: katsaus vuosituhannen vaihdetta kohden

Millainen on tietokonepelon tulevaisuus? Tietokonepelko ei katoa. Se vain muuttaa muotoaan ja uusia asioita nousee pelon keskiöön.

Tämän ja luultavasti ensi vuosikymmenen suurin tietotekninen keskustelu liittyy tietoverkkoihin. Jos 1980-luku merkitsi tietotekniikan yksilöllistymistä ja arkipäiväistymistä, 1990-luvun puolivälin jälkeen on tapahtunut tietoteknisen yhteisöllisyyden läpimurto. On tietenkin eri asia, onko tämä uusi yhteisöllisyys todellista vai ainoastaan tyhjää koliseva iskulause. Todellisuutta se on varmasti joillekin, mutta ei kaikille.

Tietokonetekniikan muutosprosessia voidaan hahmotella käytön kannalta seuraavasti: aluksi (1940-1950-luvuilla) tietotekniikka oli pääasiallisesti valtiollisten ja sotilaallisten elinten työväline. Sen jälkeen (1950-luvun lopulta) tietokone integroitiin kaupalliseen järjestelmään. 1970-luvun lopulta lähtien tietotekniikka on liittynyt yhä läheisemmin arkielämään ja 1990-luvulta eteenpäin tietokone tulee toimimaan arkisen ja julkisen verkostoitumisen välineenä.⁽²⁹²⁾

Kaikkiin tietoteknisiin kehitysvaiheisiin on liittynyt pelkoja. Uusi tietoverkkojen maailmaa lanseeraava hype-diskurssikaan ei voi unohtaa niitä uhkia, joita tähän "globaalin postmoderniin multikommunikaatioavaruuteen" liittyy aina Grönlannista Antarktikselle.⁽²⁹³⁾ Tietoverkkoihin yhdistettävissä peloissa on jotain tuttua. Tämä on luonnollista, sillä ne pohjautuvat osin hitaasti muuttuviin teknologisiin katselutapoihin. Teemoiltaan pelot liittyvät muun muassa sananvapauteen, yksityisyyteen, valvontaan, erottelujärjestelmiin ja mekanisoitumiseen.

Yksi tietoverkkoihin, erityisesti Internetiin liittyvä ongelmakenttä on kysymys 'hyvän' ja 'pahan' tiedon luonteesta ja saatavuudesta. Internetiä syytetäänkin muun muassa pornografian, äärioikeistolaisen propagandan, satanistisen materiaalin, pomminteko-ohjeiden⁽²⁹⁴⁾ levitysalueeksi, jossa pahaa aavistamaton surf-punahilkka voi joutua cyber-suden suuhun. Pelastavaksi metsästäjäksi odotetaan nousevan valtiota, joka jo latailee aseitaan.⁽²⁹⁵⁾ Myös kaupallinen sektori haluaa pitää sudet poissa tieltään. Näyttää siltä, että susien kotimetsään perustetaankin huvipuisto, jonka toivotaan houkuttelevaan metsään lisää punahilkkoja mutta pitävän hälyllään sudet loitolla.

Hyvän ja pahan tiedon ongelmaan yhdistyy lisäksi kysymys yksityisyydestä ja sananvapaudesta. Esimerkiksi lapsipornokeskustelu on kytketty Suomeen ja Internetiin Johan Helsingiuksen anonyymipalvelinjupakan kautta. Anonyymipalvelin on Internet-verkossa oleva tietokone, joka mahdollistaa sähköposti- ja keskusteluryhmäviestien (news) lähettämisen nimettömänä. Tällöin on helpompi keskustella sellaisista arkaluontoisista asioista kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai ihmisoikeudet, joista puhuminen saattaisi tietyissä maissa johtaa hankaluuksiin. Helsingiusta syytettiin toisaalta siitä, että hänen palvelimensa kautta voi lähettää 'rikollista' materiaalia, kuten pornokuvia⁽²⁹⁶⁾ sekä 'väärää ja haitallista' tietoa ja toisaalta siitä, että hänen palvelimensa ei taannut täydellistä yksityisyyden suojaa erään poliisitutkinnan jälkeen.

Internet-pelot koskettavat usein myös valtaa ja hallintaa. Kuten 1980-luvullakin, valta-akselilla liikutaan eri hierarkioissa yksilötasolta (esim. sähköpostien tarkkailu) maailmanlaajuiselle tasolle. Globaali taso on Internetin yhteydessä korostunut. Pelkona on, että suuryritysten ja valtioiden tiedusteluorganisaatiot käyttävät verkkoa vakoiluun. Ongelmana on myös hakkerismi, joka ongelmana on yhä kansainvälisempi ja lähestyy joissain arvioissa terrorismia.⁽²⁹⁷⁾ Hakkereilla nähdään olevan paremmat mahdollisuudet ilkivallanhimonsa, tiedonjanonsa ja vaikkapa seksinälkänsä tyydyttämiseen.⁽²⁹⁸⁾

Tietoverkkojenkin pelätään jakavan kansalaiset a- ja b-luokkiin, koska kaikki eivät voi hankkia verkkoyhteyksiä tai osaa niitä käyttää. Tätä uhkaa torjumaan on syntynyt muun muassa massiivinen Suomi tietoyhteiskunnaksi -ohjelma, jolla uuden tietotekniikan käyttömahdollisuuksia pyritään tasa-arvoistamaan ja sisällöntuotantoa kehittämään. Täytyy myös muistaa, että tietoverkot voivat tarjota myös kommunikaatioväylän sellaisille alueille, jotka ovat maantieteellisesti "syrjässä". Tätä mahdollisuutta eräät kunnat ovat aktiivisesti käyttäneet hyväksi.

Kaikki nykyiset ja tulevat tietotekniikkapelot eivät liity verkkoihin. Reaalinen ja imaginäärinen konepelko kuuluvat muun muassa myös vuoden 2000 odotukseen. Vuosituhannen vaihtuminen on aikaisemminkin synnyttänyt pelkoja, mutta nyt vaarana on myös maailmanlopun enteiden lisäksi tietokoneiden ohjelmien virhetoiminta. Etenkin vanhemmissa tietokoneohjelmissa vuosilukua on usein kuvattu kahdella numerolla tilan säästämiseksi (esim vuosi 97). Luvun 99 jälkeen vuonna 2000 vuosiluku muuttuu 00:ksi, jolloin tietokone luulee, että on siirrytty vuoteen 1900. Tällöin esimerkiksi yritysten laskutusjärjestelmät saattavat seota.

Tietotekniikkaa voidaan pitää myös saatanallisen toiminnan välikappaleena ilman että vuosi 2000 ja maailmanloppu tulevat suoranaisesti esille. Tällaiseen sakraaliin konepelkoon kuuluu muun muassa "mikrosirukiteiden" ja viivakoodien esilletuominen ihmisen demonisen mekanisoitumisen ja orjuuttamisen välineinä.⁽²⁹⁹⁾ Tässä yhteydessä tietotekniikkaa pelätään sen pienenemisen ja integroitavuuden takia. Liian pieni kone ei ole enää hallittavissa.

On vaikea sanoa, mikä on 1990-luvun tai 2000-luvun tietokonepelon polttopiste. Ehkä sellaista ei ole olemassa ­ tai sitten polttopisteitä on useita. Pelot ovat kuitenkin vuorovaikutuksessa teknologisen katselutavan kanssa ­ sieltä ne nousevat ja sinne ne painuvat.

[LÄHTEET] [LIITTEET]