Verkkoversion esipuhe

Tietokonepelkoja käsittelevä kulttuurihistorian pro gradu -työni valmistui 11.7.1997. Erinäisen hulabaloon jälkeen onnistuin saamaan tutkielman myös kansiin saman päivän aikana, vaikka kirjansitojan löytäminen kesken kuumimman lomakauden oli melkein mahdotonta.

Ajatus työn julkaisemisesta verkkoversiona on ollut mielessäni jo kauan. Onhan verkosta löydettävissä jo aikaisemmat vaatimattomammat ja suppeammat opinnäytetyöni ja muuta tuottamaani materiaalia. Verkkojulkaisemisen avulla voin tuoda omia hengentuotteitani laajemman lukijakunnan tietoisuuteen. On tietenkin eri asia, saanko näin mainetta ja kunniaa vai nolaanko ainoastaan itseni :)

Itse asiassa gradun laajuisen työn julkaiseminen verkossa on aika hankalaa puuhaa. Tällä tarkoitan sitä, että suurten tekstimassojen lukeminen näytöltä on vaikeaa ja rasittavaa. "Oikeassa" verkkojulkaisussa pitäisikin rikkoa jotenkin tavallinen juonirakenne ja koota työ "interaktiivisia" ja "hypertekstuaalisia" elementtejä noudattaen.

Tässä verkkoversiossa olen pyrkinyt sellaiseen visuaaliseen ilmiasuun, joka helpottaa työssä navigoimista ja sen lukemista, vaikka tutkielman sisältö ja rakenne on yhtenevä paperiversion kanssa. Tämän takia olen joutunut käyttämään frameja, tiukasti muotoiltuja taulukoita ja muita vimputtimia, jotka saattavat saada tyrmäystuomion puristisimpien WWW-gurujen taholta. Omasta mielestäni tässä tapauksessa framejen käyttö helpottaa työn ja viitteiden lukemista. Olen kuitenkin pyrkinyt rakentamaan verkkoversion niin, että tutkielman tarkastelu on helppoa myös tekstiselaimilla.

Kuitenkaan tekninen toteutus ei ole kaikkein tärkein asia tässä työssä :) Toivon, että työni sisältökin herättää ajatuksia ja mielipiteitä - joko puolesta tai vastaan. Jos ei muuta, niin tutkielmani tarjoaa pienen ekskursion tietokoneiden ja tietokonepelkojen historiaan.

Olisi mukava jos saisin mahdollisimman paljon palautetta sekä verkkoversion teknisestä toteutuksesta että työn sisällöstä. Palautetta voi lähettää joko palautelomakkeen avulla tai suoraan sähköpostitse.

Turussa 1.8.1997